Trip Planner

Items Collected: 0

Plans Created: 0

Uudet sovellukset apuna Thaimaan-matkalla
Uudet sovellukset apuna Thaimaan-matkalla

Published date : June 28,2012

Nyt matka Thaimaahan alkaa jo matkapuhelimessa! Thaimaan matkailutoimiston 19 uutta sovellusta eli ”Thailand in your hand” helpottaa matkan suunnittelua ja kiinnostavien kohteiden löytämistä paikan päällä Thaimaassa. Anna matkapuhelimen toimia myös tulkkinasi!

Uudet sovellukset lanseerattiin kansainvälisesti huhtikuussa ladattavaksi maksutta. Suosituimpia palveluita on Speak Thai, sovellus, joka toimii henkilökohtaisena tulkkina matkalla. Sovelluksessa valitaan sana tai fraasi tiettyyn kategoriaan kuuluvasta valikosta, ja matkapuhelin antaa vastaukseksi thainkielisen sanan, esimerkiksi ”Paljonko se maksaa?” on thain kielellä ”Raakhaa thaorai”.

- Uudet sovellukset helpottavat inspiraation etsimistä ja matkan suunnittelua etukäteen. Matkalla ei siten tarvitse kantaa mukana oppaita, vaan voi rentoutua ja vain nauttia kokemuksesta sen sijaan, että käyttäisi aikaa ja energiaa tiedonhakuun, TAT:n Tukholman toimiston johtaja Nalinee Pananon sanoo.
Sovelluksia on 19 kappaletta. Yhdessä ne kattavat noin 10 000 eri aihetta, joita ovat esimerkiksi ruoanlaittokurssit, terveysturismi ja kulttuurivinkit eri kaupungeissa, kuten Chiang Maissa tai Phuketissa.
 
Englanninkieliset sovellukset toimivat iPhone-, Android-, BlackBerry- ja Nokia-älypuhelimissa ja iPad-laitteessa ja ne voi ladata maksutta osoitteesta http://mobile.tourismthailand.org/
 
Thaimaan matkailutoimisto antaa vinkkejä neljästä käyttökelpoisesta sovelluksesta:
 
Thaimaa-opas aina käden ulottuvilla

Lifestyle Thailand  sovelluksen avulla löydät hyviä vinkkejä elämyksistä, jotka tekevät matkasta taianomaisen. Toivoitpa sitten jännittäviä luontoseikkailuja, lapsiystävällistä majoitusta rannan läheisyydessä tai muodikkaita ostoksia trendikkäässä suurkaupunkiympäristössä, löydät inspiraatiota, vinkkejä ja faktatietoa Lifestyle Thailand  sovelluksesta.
 
Opettele puhumaan thain kieltä

Speak Thai  sovelluksen ansiosta voit puhua thain kieltä matkapuhelimen avulla. Sovellus toimii henkilökohtaisena kääntäjänä ja sisältää noin 2 500 sanaa ja fraasia matkailijalle tarpeellisissa kategorioissa (esimerkiksi hotellit, ravintolat ja lääkäri). Sovellus on saatavana englannin, kiinan, ranskan, japanin ja venäjän kielille.
 
Innoitusta vihreään matkailuun

Luonnonläheisen ja ympäristön kannalta kestävän matkailun tarjonta Thaimaassa kasvaa, ja Green Tourism -sovelluksen avulla löydät tämän tarjonnan. Sovelluksesta löydät vinkkejä vihreistä kohteista ja majoituksesta sekä maaseudulla että kaupunkien ja rantojen läheisyydessä. Lisäksi sovelluksessa voi jakaa vihreitä vinkkejä.
 
Ravintolavinkkejä Bangkokissa

Eat Drink BKK  sovellus auttaa löytämään hyviä ravintoloita ja baareja Bangkokissa. Ravintolavinkkejä ja arvosteluja voi hakea alueittain, joten suositellun ravintolan löytäminen oman sijainnin läheltä on helppoa.
 
Lisätiedot:
Karuna Hellström, lehdistön yhteyshenkilö, Thaimaan turistiviranomainen, Tukholma
Puhelin: +46 (0) 8 700 56 97
Sähköposti: karuna@tourismthailand.se
 
  
Lisätiedot ja kuvat:
Eva Kjeller, lehdistön yhteyshenkilö, Andréasson PR
Puhelin: +46 (0)8 505 810 00/06
Matkapuhelin: +46 (0)76 945 2393
Sähköposti: eva.kjeller@anpr.se
 
Tietoa Thaimaan turistiviranomaisesta:
Thaimaan turistiviranomainen (TAT, Tourism Authority of Thailand) perustettiin vuonna 1960. Se oli Thaimaan ensimmäinen organisaatio, jonka vastuulla on erityisesti matkailun edistäminen maassa. Tukholman toimisto avattiin vuonna 2002 ja se vastaa Pohjoismaiden ja Baltian alueesta. Tukholman toimisto antaa matkustamiseen liittyvää tietoa matkailijoille, matkatoimistoille ja medialle sekä markkinoi Thaimaata Pohjoismaissa ja Baltiassa. Lisätietoa Thaimaan turistiviranomaisesta on sivustossa www.tourismthailand.org/fi